Hirvittävä ikävä toisen syliin ja viereen. Tapaaminen jää kuitenkin ensi viikonloppuun, koska olen huomenna menossa sukuloimaan Poriin. Siellä olisi kuulemma nuorisotalolla lavatanssikurssi puolen päivän aikoihin... Siinä olisi jotain juuri minulle, näin ainakin serkkuni mielestä. Ja hän lupautuikin jo tanssipartnerikseni, ellen ketään miestä löydä vappuheilakseni sinne. Olisihan tuo ihan innostavaa, vaikka tiedän, etten ikinä saa Villeä suostutelluksi mukaan mihinkään tansseihin, joten mahdollisista opituista taidoista ei kauheasti tule olemaan hyötyä. Ellen sitten tosiaan ala tanssimaan vieraiden miesten kanssa.

Sanoinkin jo tuosta ikävästä. Se on outoa, miten aina kun Ville on lähellä, minun ei edes niin tee mieli olla hänessä kiinni, mutta kun hän on kaukana, en saa häntä ajatuksistani ja olisi kova halu vain kiehnätä kainalossa. Eli sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä" on täyttä huttua (minulla oli tuossa rumempi sana ensin, mutta korvasin sen kivemmalla).

Tiedättehän sen tunteen, kun ei ole mitään tekemistä, on tavallaan tylsää, mutta kuitenkin hyvä olla. Nyt on sellainen, kai sitä voisi kutsua jaloksi joutilaisuudeksi. Ikävästä huolimatta. Tai ehkä tuo ikäväkin on ihan hyvä, on mukava huomata, että elämässä on sellaisia ihmisiä, joita oikeasti kaipaa.