Putoaa putoaa

Pian kuuluu

Tömähdys

Jokohan se kuolee?

Saatan olla helposti suuttuvaa laatua. Sitten taas lepyn yhtäkkiä, ihan selittämättömästi, ilman lepyttelyä. Paha kyllä, kannan vanhoja juttuja kuitenkin sisälläni, ja voin heittää niitä ilmoille sopivan tilaisuuden tullen. Olen lapsellinen, olen riidanhaluinen, olen huomionkipeä. Olen siis huono tyttöystävä.

Joskus mietin, että mitä jos olisinkin jonkun toisen kanssa. Jonkun ihan erilaisen. Jos voisin saada ihan kenet tahansa, tuskin olisin nykyisen mieheni kanssa. Pahasti sanottu, tiedän. Luulen myös, että hän ajattelee omalta osaltaan juuri samoin. Nyt en ole enää varma tuosta tunnustuksesta, jonka tein pari lausetta sitten. En kuitenkaan pyyhi sitä pois, se saa jäädä siihen muistuttamaan minua omasta huonoudestani. Onko hän oikeasti se kaikkein mieluisin kumppani minulle? Ei hän ainakaan täydellinen ole, mutta tuskin kukaan muukaan olisi. Minulla oli nuorempana mielikuvituspoikaystävä. Hänen nimensä oli Tomi tai Teemu. (Kamalaa, etten enää muista sitä, koska hän oli silloin todella tärkeä minulle. Selvisin yläasteen yli osaksi juuri mielikuvitusmaailmani avulla.) Tomi oli täydellinen, hän osasi sanoa oikeat asiat oikealla hetkellä ja rakastin häntä sydämeni pohjasta. Oli erittäin vaikeaa luopua hänestä, mutta pikkuhiljaa mielikuvitusmaailma hälveni ympäriltäni. (Kai se tapahtui silloin, kun aloin elää.)

Takaisin alkuun. Minua ärsyttää, kun kiukutteluni ei vaikuta Villeen mitenkään. Joskus hän saattaa reagoida huvittuneesti tai kyllästyneesti, mutta sellainen ärsyttää vain tuplasti enemmän.

Hmm. Ajatukseni harhailevat aiheesta pois. Haluaisin syödä simpukoita, en ole koskaan maistanut niitä. Pizzan päällä ne voisivat olla turvallisimpia.

Minulla on syyllinen olo tuosta eilisiltaisesta kirjoituksesta. Haluan ajatella jotain muuta, kirjoittaa jostain muusta.

Löysin kätevän shoppailukartan, josta voi olla apua varsinkin niille, jotka ovat hiljattain muuttaneet Helsinkiin tai jotka tulevat tänne vartavasten koluamaan kauppoja. Kartalla on kauppojen lisäksi myös esim. ravintoloita ja kampaamoja. Tosin kartalta puuttuu joitain omasta mielestäni tärkeitä paikkoja, kuten lempikahvilani.



Tekisi niin mieli kahvia ja juustokakkua...

Vihastuttaa. Miksi hän ei ole sellainen kuin haluaisin? Toisaalta vihastuttaa myös tämä oma vaatimukseni, että hänen muka pitäisi olla juuri oikeanlainen. Ei kukaan voi täyttää mielikuviani täydellisestä ihmisestä. En minäkään varmasti ole hänelle täydellinen nainen. Silti haluaisin, että hän ymmärtäisi minua puolesta sanasta, osaisi lukea tunteita kasvoiltani ja aistia merkitykset tyhjien puheideni takaa. Eikö hän olekaan minulle se oikea?

Nyt jo hävettää tuo äskeinen kysymys. Haluan ajatella, että hän on hyvä minulle, vaikka ei täydellinen olekaan. Ehkä minä olenkin tässä se vääränlainen. En osaa asettua hänen kenkiinsä, vaadin häneltä liikaa. Helvetti, kun en haluaisi aina miettiä, miten päin minun tulisi olla, että se häntä miellyttäisi.

Kirjoitukseni ovat ihan ristiriitaisia. Ensin toivon hänen olevan juuri sellainen, kuin itse haluaisin, mutta sitten sanon, että haluaisin suhteen, jossa voisin olla täysin oma itseni. Missä se tasa-arvo on? Eikö hän kelpaakaan minulle omana itsenään? Minä luulin, että kelpaisi. Luulen yhä edelleen.

Ehkä minä tästä jotain sain irti itseäni varten. Voi kyllä olla, että menin vain pahemmin solmuun.

"Ei se ota ku muutaman päivän."
"Mikä niin?"
"Se mistä äsken puhuttiin."
"Eli?"
"Vittu sä oo taas kuunnellu yhtään."

Saan syyttää vain itseäni siitä, että meidän välille on kasaantunut väärinkäsityksiä, joista ei ole puhuttu ja joita ei siten ole korjattukaan. Pieniä riitoja ei käsitellä, eivät ne oikeastaan edes ole riitoja, kuten ei tuo yllä oleva keskustelukaan, mutta kun niitä ei käsitellä, ne jäävät mielen pohjalle kummittelemaan. Sieltä ne on sitten helppo kaivaa esiin, kun on suurempia ongelmia. Ja kun noita pieniä riitoja, jotka eivät alunperin edes riitoja olleet, on tarpeeksi samassa kasassa, niin niistä tulee isoja asioita. "Sä et oo koskaan kuunnellut, mitä mulla on sanottavaa." "Sä et ymmärrä mua." "Et sä välitä kuitenkaan." En koskaan sano ääneen ajattelevani vieläkin jotain kuukausien takaista ilkeää sanaa tai väärää tekoa, mutta ne ovat silti minussa tekemässä pahojaan.